``

50 Dragons

50 dragonsEdessäsi on Aristocrat -ohjelmistokehittäjän ajaton klassikkopeli, joka vie sinut aikamatkalle muinaiseen Kiinaan. Mystisiä taruolentoja, lohikäärmeitä, ja kultakolikoita sisältävä 50 Dragons hedelmäpeli loistaa upeilla graafisilla ominaisuuksillaan ja helposti omaksuttavilla toiminnoillaan, tehden siitä erinomaisen valinnan myös aloittelevalle pelaajalle.

Aristocrat Technologies Inc. on jo vuosikymmenien ajan mainetta niittänyt australialainen peliautomaattivalmistaja, jonka tuotanto tunnetaan ennen kaikkea innovatiivisuudesta ja pelien laadukkaasta toteutuksesta. Aristocrat toi 50 Dragons -hedelmäpelin alunperin markkinoille pelihallissa pelattavan klassisen peliautomaatin muodossa, mutta sen kerätessä suosiota vielä kymmenien vuosien päästä pelin lanseeraamisesta, Aristocrat päätti kehittää siitä myös netissä pelattavan version. 50 Dragons on vielä tänä päivänäkin yksi Aristocratin tuotannon suosituimpia ja kirkkaimpia tähtiä.

Pelin ominaisuudet

Vaikka 50 Dragons kolikkopelin esikoisversio on syntynyt jo useita vuosikymmeniä sitten, jatkaa se yhä edelleen voittokulkuaan muiden nykyaikaisten kasinopelien rinnalla. Kyseessä on siis ajaton kolikkopeli, joka tulee epäilemättä säilyttämään maineensa Aristocratin yhtenä parhaimmista kolikkopeleistä.

50 Dragons kolikkopelin upea itämainen teema ja graafiset ominaisuudet miellyttävät varmasti vaativankin pelaajan silmää. Pelikenttä on tyylikäs sekoitus viininpunaista ja mustaa, jonka taustalta erottuvat kauniisti ruudulla pyörivät kirkkaanväriset pelikorttisymbolit sekä kullanhohtoiset itämaiset symbolit. Olemme listanneet 50 Dragons kolikkopelin tärkeimmät symbolit:

  • Kultainen lohikäärme – tämä on pelin arvokkain symboli. Kun symboli osuu yhdelle voittolinjoista, kuuluu mahtipontinen lohikäärmeen karjaisu, joka lisää jännitystä jo entisestään vauhdikkaaseen pelikokemukseen. Mitä useamman kultaisen lohikäärmesymbolin onnistut saamaan voittolinjoille, sitä suurempiin potteihin pääset käsiksi.
  • Villi helmi – tämä on pelin villi symboli. Villin helmen voi korvata mikä tahansa muu symboli, paitsi hajontasymboli. Villi symboli esiintyy ainoastaan rullilla 2, 3, 4 ja 5.
  • Kultaharkko – tämä on pelin hajontasymboli. Kun kolme hajontasymbolia sijoittuu mihin tahansa kohtaan rullille 1, 2 tai 3, aktivoituu bonuspeli, joka tarjoaa pelaajalle 10 ilmaiskierrosta, joissa kaikissa on 4x voittokerroin.

Pelistä löytyy myös toinen bonuspeli – Tupla tai kuitti -arpapeli, jonka pelaaja voi toivoessaan aktivoida vaikka jokaisen voiton jälkeen. Bonuspelin säännöt ovat selkeät – pelaajan on arvattava ruudulle ilmestyvän kortin väri tai maa. Arvatessaan oikein, voittosumma tuplataan. Vastaavasti, jos pelaaja arvaa väärin, menettää hän voittorahat. Pelaaja voi pelata Tupla tai kuitti -arpapeliä korkeintaan viisi kertaa peräkkäin.

Talletus- ja voittomahdollisuudet

50 Dragons -kolikkopelin pelaaminen on helppoa kuin lastenleikki. Kuten useimmissa klassisissa kolikkopeleissä, on myös tässä pelissä tavoitteena saada kolme samanlaista symbolia samalle voittolinjalle. Voittolinjoja on yhteensä 50 ja parhaat voittomahdollisuudet ovat tietenkin kaikkia linjoja yhtaikaa pelattaessa.

Pelataksesi kolikkopeliä sinun on asetettava panokseksi vähintään 0,01 kolikkoa per voittolinja – kaikkia voittolinjoja pelattaessa on minimipanos täten 0,50 kolikkoa. Vastaavasti maksimipanos on 4 dollaria per voittolinja ja 200 dollaria kun kaikki voittolinjat on aktivoitu. Pelistä saatavat voitot ovat panoksesta riippuen enintään 10 – 10 000 kolikkoa.

50 Dragons netti hedelmäpeli netissä on yksi Aristocrat-ohjelmistovalmistajan kaikkien aikojen suosituimmista online kasinopeleistä. Sen tyylikäs ulkoasu ja hyvät voittomahdollisuudet ovat nostaneet sen myös meidän suosikkipelien joukkoon. 50 Dragon -kolikkopelin parhaisiin ominaisuuksiin kuuluvat myös sen kaksi bonuspeliä, jotka tuovat pelaajan ulottuville runsaasti villejä symboleja ja mikä parasta – suuria voittoja.

Itämaisen teeman omaavat kolikkopelit ovat kautta aikojen olleet suosittuja ja niitä löytyy nykyajan nettikasinoiden pelivalikoimasta jopa useampia erilaisia, mutta meidän mielestämme markkinoille ei ainakaan vielä tähän asti ole tullut 50 Dragons kolikkopeliä voittanutta. Lähde siis mukaamme ja pelaa 50 Dragons kolikkopeliä ilmaiseksi tai oikeasta rahasta. Kaikki ilmaiset hedelmäpelit löydät täältä. (Insert link to free games here).